maanantai 29. lokakuuta 2012

ALLI 4 vee!

... ja mikään ei ollut enää ennallaan kun neljä vuotta sitten tämä neiti tuli maailmaan.. ;)

Oikein paljon Onnea rakas Alli!


torstai 25. lokakuuta 2012

Urho saunoo

Kun ilmat ovat viilenneet, niin Urhokin on alkanut viihtymään saunassa.. Varsinkin kun sauna on lämpiämässä.. Yleensä köllöttelee siellä reporankana.





Noutajien erikoisnäyttely

Hyvinkää 20.10.
Tuomarina Susan Webster

Taas sitä sai ihmetellä mikä saa ihmisen herämään lauantai-yönä klo 01 ja lähtemään bussikyydillä koiranäyttelyyn Joensuusta Hyvinkäälle. No, tietenkin jonkin asteinen hulluus ja vielä hullummat ystävät.. Hirveästi ei unta taaskaan kertynyt, enkä oo enää niin hyvä nukkumaan bussissa kuin nuorempana. ;) Seura oli taas erinomaista ja sapuskat maan parhaimmat. Varsinkin Tiinan tekemä vuohenjuusto-salaatti, mitä söinkin sit muidenkin edestä..

Kävihän se Alli kuitenkin kehässäkin ja arvostelu oli ihan hyvä. Tuloksena käyttöluokasta ERI4. Miinuksena näyttelyistä, arvostelu oli kultaisten noutajien toivottoman hidasta, ja koiriakin oli todella paljon, kultaisianoutajia oli kaikenkaikkiaan reilut 200.. Huh, huh! Olin ajatellut, että olisimme takaisin Joensuussa lauantai-iltana jo klo 21 tai 22, mutta saavuimme perille vasta vaille 1.. Eipä oo aikaisemmin näyttelyreissu kestänyt vuorokautta putkeen.. Onneksi sisko tarjosi taas majapaikan ja kävi kaiken lisäksi hakemassa minut ja Allin keskellä yötä huoltoaseman pihasta.. <3 nbsp="nbsp">

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kuntokuuri

Käytiin nyt tänään taas Suupiduupin kans puntarilla. Nyt otimme Allinkin matkaan mukaan. Viikko sitten Sylvi painoi 35kg, ja ajattelinet punnitsen sen nyt viikon välein, että nään mihin paino menee, kun olen ruokamäärää laskenut. Sylvihän syö nyt 400g/pvä, mutta uskomatonta, mutta totta, paino oli edelleen noussut! Nyt Sylvi painoi 35,5kg! Tää on jotenkin vastoin kaikkia luonnonlakeja, kun vähennän ruokaa, paino nousee.. Häh?? Tosin yleensä olen punninnut Sylvin aamulenkin ja aamuruoan välillä, nyt iltapäivällä. Pari sataa grammaa voi selittyä sillä.. No, jokatapauksessa en meinannut ainakaan vielä laskea ruokamäärää, vaan yritetään lisätä liikuntaa. Lenkkejä pidemmiksi ja lisöksi aloitamme pyöräilyn.. Jospa meijän perheen koiratkin hörähtää isännän tavoin pyöräilyyn..

No, eikun vaan tuumasta toimeen! Kävimme iltalenkin jälkeen koiruuksien kans hieman pyöräilemässä. Aloitimme varovasti, ettei mene liian rankaksi, varsinkaan Sylville. Alli olisi varmaan jaksanut hieman pidempäänkin, muttei ahnedita nyt liikaa. Ajoimme noin 20min, tyttöjen ravatessa reippaasti vierellä. Minä menin Allin kanssa, Tevi Sylvin kanssa. Sylvi oli heti kuin vanha tekijä, Alli yritti haroa välillä pellon reunalta heinää tai jäädä haistelemaan hajuja. Tällä on nyt hyvä kohottaa koirien peruskuntoa talven varalle  lumikenkälenkkejä varten.. Jos sais vielä omakin kunnon kohoamaan.. :)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kuulumisia

Elossa ollaan, vaikka on hiljaista ollut täällä blogirintamalla.. syy siihen, ettei olla paljon mitään touhuttu, että emäntä ite oli puolitoista viikkoa mahataudissa ja nyt flunssassa.. Vastustuskyky taisi mennä sen mahataudin mukana.. Sylvi barffaa edelleen, nyt raakaruokinnan aloituksesta on kuukausi. Merkittäviä muutoksia ei Sylvin ulkomuodossa tai käytöksessä ole tullut. Ruokamäärää olen saanut Sylviltä vähentää koko ajan, sillä paino on noussut barffauksen aloituksesta 900g! Ei ois ollu vara nousta yhtään. No, elimistö käyttänee ruuata kaiken hyödyksi.. ;) Alkuun Sylvin päiväannos oli 750g. Kun kahden viikon aikana paino nousi noin 100g, vähensin määrää 550g:aan /pvä. Nyt kahdessa viikossa painoa oli tullut lisää 800g! Tosin tuohon kahteen viikkoon ajoittui juuri se miun mahatauti, mikä lyhensi lenkkejä jonkin verran.. Nyt vähensin ruokamäärä sit 400g/pvä. Ajattelin käydä punnitsemassa Sylvin nyt jo viikon välein, jotta nään onko paino noussut vieläkin..

Myös treenirintamalla on ollut aika hiljaista. Olen kuitenkin jotain yrittänyt treenailla ennen Allin juoksujen aloitusta, sillä sit pidetään kuitenkin noin kolmen viikon tauko. Lenkkipolkujemme varrella, tuossa aivan lähellä on maatila, josta kysäisin  tilan isännältä luvan treenata noutoja heidän pellollaan. Nyt olemme sitten käyneet niinä päivinä kun vaan mahdollista treenaa Allille linjaa ja lähihakua. Välillä olen ottanut myös ykkösmarkkeerauksia, silloin kun Tevi on ollut apuna mukana. Samalla Alli on saanut hyvää malttiharjoitusta, kun pitänyt maata paikallaan Sylvin treenatessa. Sylvillä en mitään sen tavoitteellisempaa treeniä tee, kunhan Sylvi saa touhuta ja tehdä. Mielen virkistystä! Tokoakin pitäisi treenata, pitäis lähteä välillä muualle treenaa, kuin omalla etupihalla. Vaikkakin siinäkin on välillä hyvää häiriötä naapurin lasten ansiosta. Josko tässä saisi itsensä pian kuntoon, niin jaksais paremmin koirienkin kanssa touhuta. Tai jos Alli suvaitsisi aloittaa ne juoksunsa, niin oishan sitä ohjelmaa sittenkin.. ;)

Kävihän se Alli sorsallakin.. ;)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

"Syökää lihaa, raakaa lihaa!"

Pari päivää olen tässä miettinyt vain lähinnä lihoja ja luita ja niiden suhdetta toisiinsa.. Aloittelen nimittäin Sylville raakaruokintaa, eli barffausta.. Olin lukenut barffauksesta jo aiemmin ja mielessä ollut, mutta tähänastinen este ruokinnan aloittamiseen on ollut se, ettei meidän pieneen pakastimeen ole mahtunu yhtään jauhelihapakkausta enempää. Viime viikolla sain sitten ahaa-elämyksen ja keksin paikan toiselle pakastimelle. Tuumasta toimeen ja perjantaina meillä oli jo kaksi pakastinta ja näin entinen pikkupakastin jäi koirien ruoka- ja riistapakastimeksi!

Maanantaina kävin jo sitten shoppailemassa eläinruokatehdas Lemmikillä (Oscarina myös tunnettu..), sekä Mustilla ja mirrillä. Lemmikiltä sain myös hyviä neuvoja barffauksen aloittamiseen ja kuinka lasken lihojen ja luiden määrän suhteessa koiran painoon. No, eihän se mitään avaruustiedettä ole, netistä löytyy paljon tietoa ja aina kannattaa myös kavereilta kysyä. Tiina antoikin meille hyviä ohjeita ja vinkin hyvään perusteokseen.

Sylvillä olen siirtymässä raakaruokintaa nyt vähitellen. Monet vaihtavat barffiin kertaheitolla, mut Sylvi on aina ollut melko herkkämahainen, joten jätän nappulat pois vähitellen. Sylvi on saannut nappuloiden seassa jo aiemmin jauhelihoja ja mahaa ja ne aika hyvin sietänyt. Luista ja rustoista pakki on mennyt herkästi kuralle. Sylvi on saanut nyt possujauhelihaa ja hieman kasvista sekaan. Eilen sai myös pari kanan siipeä ja iltaruolla taas jauhelihaa ja pienesti nappulaa. Toistaiseksi kaikki hyvin. Olen päivittäin vielä antanut Inupekt-maitohappobakteeri valmistetta, mitä voi koiralle syöttää kuurina tai vaikka jatkuvasti. Siirtymisen meinasin tehdä possulla ja kalkkunan siivillä. Kun sit sietää ne , niin pikkuhiljaa jotain muitakin lihoja sekaan. Yksi eläinlaji kerrallaan.

Eilen käytin Sylvin myös puntarilta, oli päässyt taas hieman kesäkiloja kertymään.. Sylvi painoi 34,1kg. Toiveissa on, että läski muuttuisi barffauksen myötä lihakseksi ja Sylvikin sitä myötä hieman aktiivisempaan suuntaan. Raportoin täällä tilanteen edistymisestä!

Linkkejä:
http://www.elainruoka.com/
http://www.mustijamirri.fi/tuotteet/koirat/koiran-ruokinta/pakasteruoat/113/
http://www.musch.fi/musch-barffaus
http://www.amaris.fi/Koiran-luonnollinen-ruokinta---kirja.php

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Vepevepevepe..

Päivityksistä on taas aikaa ja Alli on kyllä lomalla seikkaillut mökillä, lehmähaassa ja erinäisissä riennoissa.. Nyt taas kuitenkin jotain päivittämisen arvoista.. ;) Lauantaina Alli starttasi jälleen vepen alokasluokassa.

Vesipelastuskoe 18.8., Kontiolahti
Ylituomarina Jan Simolin
Apuohjaajana Niina Riihimäki

Uinti: 25p. Hyppäsi veneestä ja ui rantaan. No problem..

Esineen vienti: 25p. Ja se vei!! Tämä aiheuttaa aina sydämentykytyksiä, mutta tällä kertaa ei ollut mitään ongelmia.. :)

Veneen nouto: 25p. Jep, meni niin kuin pitikin..

Hukkuvan pelastaminen: 23p. Toi hukkuvan maalitolpan viereen, noin 2m sivuun. Siitä kahden pisteen vähennys.

Hienosti meni ja Alli sai ykköstuloksen lisäksi siirron avoimeen luokkaan. Päätin lähteä kokeilemaan avoimen luokan liikkeitä kokeeseen, vaikkakin ne ei kovin vahvalla pohjalla vielä olleet. Tänä aamuna starttasimme siis ensimmäistä kertaa sitten avoimessa luokassa.



Vesipelastuskoe 19.8., Kontiolahti
Ylituomarina Jan Simolin

Uinti ja veneen nouto: 24p. Hienosti Alli otii toisen veneen ja toi sen aivan tolpan juureen. Tosin väärälle puolelle, siitä yhden pisteen vähennys. Maalilinja oli todella rannassa, koiran tassut osuivat pohjaan ja paljon ennen maalilinjaa, ja jännitinkin että putoaako köysi suusta samalla kun tassut ottaa pohjaan, mut ei pudonnut! ;)

Esineen vienti: 23p. Vientiesine oli nyt Allille ensimmäistä kertaa "vieras" ja jännitinkin miten Alli ottaa vieraan damin suuhun. Monta koiraa ennen Allia oli kieltäytynyt viennistä ja jännitystä aikaisempienkin ongelmien takia oli.. Alli otti kuitenkin damin suuhunsa, mutta lähti aika laiskasti viemään. Pari kertaa yrittikin kääntyä takaisin, mutta sain onneksi käskytettyä Allin viemään. Myös takaisin rantaan uinti onnistui kerta käskyllä, ja tuli vielä tolppien väliin. Ylimääräisistä käskyistä kuitenkin parin pisteen vähennys.

Hyppy ja veneen hinaus: -  Lähtöajan ylitys, ei pisteitä. Alli keikkui veneen keulassa ponttooniin päällä, mutta ei meinannut tajuta hypätä. Käskytin kyllä Allia köyden perään, mutta juuri kun Alli lopulta hyppäsi, soi pilli! Hinasi kyllä sen veneen ihan tolppien väliin.. Se oi sitten parista sekunnista kiinni..

Hukkuvan pelastaminen: 25p. Hienosti haki hukkuvan ja toi tolppien väliin.

Hieman harmittaa, että ykköstulos oli lopulta parista sekunnista kiinni ja että yksi liike nollautui, vaikka koira teki sen lopulta täysin. Mutta tää on tätä, pitää nyt vaan harjoitella varmemmaksi kolmas liike, ettei veneen keulaan jäädä keikkumaan. Kaiken kaikkiaan liikkeet kuitenkin hyvällä mallilla.. Pientä säätöä vaatii..